Historiikki

Suomenlinnan lastenkierros jo vuodesta 1998

Suomenlinnassa on seikkailtu jo vuodesta 1998. Lastenkierros kehitettiin alun perin Suomenlinnan 250-vuotisjuhlien ohjelmaksi. Kadonneen Kruunun jäljillä – seikkailukierrosta esitettiin yhdeksän vuotta. Vuonna 2007 käsikirjoitettiin kokonaan uusi kierros kymmenennen esityskauden kunniaksi. Tätä Lumotun holvin salaisuus-kierrosta esitettiin 2007–2009. Kesät 2010 -2011 on seikkailtu Komendantin ja ovelan juonittelijan kanssa. Komendantti ja ovela juonittelija- kierros käsikirjoitettiin Augustin Ehrensvärdin 300-vuostijuhlan kunniaksi. Vuoden 2012 uusi tarina, Kustaan miekka, on osa Helsingin kaupungin järjestämää Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina-juhlaohjelmaa.

Seikkailukierrosta on järjestetty tilauksesta koulu- tai muille ryhmille keväisin. Kesäkaudella esityksiä on ollut päivittäin tiistaista lauantaihin kahdesti päivässä. Lastenkierroksesta on tullut kiinteä osa Suomenlinnan lastenkulttuuriantia. Lastenkierroksen matkassa on seikkailut jo yli satatuhatta osallistujaa, sadantuhannen katsojan raja ylittyi 1.6.2011.

Ehrensvärd-seura pyrkii saavuttamaan aatteelliset tavoitteensa tuottamalla tietoa Pohjoismaiden suurimmasta linnoituksesta ja Unescon maailmanperintökohteesta. Tämän aatteellisen päämäärän saavuttamiseksi panostamme pedagogiseen ja yleissivistävään kulttuuritoimintaan, josta lapsille ja nuorille suunnattu toiminta on tärkeä osa.

Kadonneen kruunun jäljillä 1998 – 2006

”Toivoa, toivoa, toivoa... jokainen jalokivi on minulle toivoa. Kruununi, rakas kruununi – me löydämme sinut vielä.”

Näin lausui Suomenlinnan lastenkierroksen kuningas Kustaa III, etsiessään tietä kadonneen kruununsa jäljille. Kadonnneen kruunun jäljillä oli aikamatka Suomenlinnan historiaan, jossa Kuningas Kustaa III:n etsi kruunuaan palvelijoidensa kamariherra Henrikin ja piika Gunillan, sekä viidenkymmenen osallistujan kanssa. Matkalla tavattiin myös hieman pelottavakin pyöveli Bryngel Hök. Esitys tutustutti lapset vanhempineen linnoitukseen sekä 1700-luvun lopun Ruotsi-Suomeen viihdyttävän ja vauhdikkaan draaman avulla.

Käsikirjoitus 1998 - 2006: Merja Talvela ja Annina Holmberg
Historiallinen taustatieto: Magdalena af Hällström
Kuvitus: Leena Lumme
Pukusuunnittelu: Tytti Huhtaniska
Kierrosta on ohjannut: Merja Talvela, Annina Holmberg, Frank Skog
Esiintyjät: Jussi Anttonen, Kari Jagt, Aarni Kivinen, Robert Kock, Juho Lehto, Tuukka Långsjö, Matti Raita, Markus Riuttu, Mitja Sirén, Frank Skog, Pekka Strang, Mikael Strömberg, Jan-Christian Söderholm, Jerry Walhfors, Nicke von Weissenberg, Auli Aho, Katarina Koch, Sofia Koski, Malin Kivelä, Mikaela Lax, Katri Paavolainen, Liisa Pylkkänen, Paula Rehn

Lumotun holvin salaisuus 2007 – 2009

Kuningas löysi vihdoin rakkaan kruununsa, jonka hän kadot­ti vieraillessaan Viaporissa yli kaksisataa vuotta sitten. Nyt hänel­lä on syytä epäillä, että hänen kauniissa linnoituksessaan on alkanut kummitella. Hovineiti Rosalindakin on näh­­­nyt aaveratsun laukkaavan kohti lumottua holvia. Kunin­gas kutsuu avukseen osallistujia turvakaatiinsa, sillä lumottu holvi on avattava ja aaveen arvoitus ratkaistava.

Lumotun holvin salaisuus on historiallisiin tosiseikkoihin perustuva seikkailukierros, joka vie lapset vanhempineen aikamatkalle halki Viaporin. Seikkailijat tapaavat 1700-luvulla vaikuttaneita henkilöitä, kuten komendantti Augustin Ehren­svärdin, kasvitieteilijä Carl von Linnen sekä laivanrakentaja Henrik af Chapmanin. Kaikkilla on oma tarina kerrottavanaan ja siihen liittyvä tehtävä ratkaistavaksi. Oikein ratkaistu tehtävä vie ryhmän lähemmäksi lumottua holvia ja sen salaisuutta. Kierros tutustuttaa kävijänsä paitsi Suomenlinnan historiaan ja linnoitustekniikkaan, myös valistus­ajan taiteeseen, tieteisiin ja tapoihin.

Käsikirjoitus 2007-2009: Annina Holmberg
Historiallinen taustatieto: Ehrensvärd-seura
Kuvitus: Liisa Kallio
Pukusuunnittelu: Sanna Pietilä
Kierrosta on ohjannut: Frank Skog
Esiintyjät: Jussi Anttonen, Gogo Idman, Viktor Idman, Willehard Korander, Robert Kock, Tuukka Långsjö, Oskar Pöysti, Matti Raita, Markus Riuttu, Mikael Strömberg, Lidia Bäck, Johanna Dikert, Hanna Nyberg, Sofia Koski, Mervi Takatalo, Maria Udd
Lumotun holvin salaisuus esittelyvideo: Willehard Korander ja Matti Raita
Videossa esiintyy: Willehard Korander , Sofia Koski ja Matti Raita, Frak Skog (ääni)

Lumotun holvin salaisuus ehdokkaana Best of Helsinki Awards –kilpailussa 2007

Komendantti ja ovela juonittelija 2010- 2011

Viaporissa tapahtuu kummia. Ovela juonittelija levittelee omituisia viestejä ympäri linnoitusta yrittäen mustamaalata linnoituksen komendantin Augustin Ehrensvärdin maineen. Kuka tämä ovela juonittelija on ja mitä hän haluaa? Asia pitää selvittää pikimmiten! Tule Augustin Ehrensvärdin ja Helenan avuksi selvittämään outoja viestejä, jotka viitoittavat tietä kohti linnoituksen tutkimattomia kätköjä.

Suomenlinnan seikkailukierros lapsille - Komendantti ja ovela juonittelija vie lapset (6-13 v.) jännittävälle aikamatkalle valistusajan Viaporiin. Historiallisiin tosiseikkoihin perustuvassa esityksessä tutustutaan Suomenlinnaan ja 1700-luvun elämään; tapoihin ja tyyleihin sekä tieteisiin että huvituksiin hauskalla ja jännittävällä tavalla.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Frank Skog
Historiallinen taustatieto: Ehrensvärd-seura
Kuvitus: Jussi Anttonen
Pukusuunnittelu: Sanna Pietilä
Esiintyjät: Kai Bäckström, Per Ehrström, Wilhelm Grotenfeldt, Riikka Herva, Gogo Idman, Mikko Kaukolampi, Willehard Korander, Robert Kock, Oskar Pöysti, Matti Raita, Jan-Christian Söderholm, Julia Korander, Sofia Koski, Kira-emmi Pohtokari,  Hanna Raita-aho, Sara-Marie Soulié
Komendantti ja ovela juonittelija oli ehdokkaana Best of Helsinki Awards –kilpailussa vuonna 2010.
Tuotantosihteereinä ovat toimineet vuosien 1998 – 2011 aikana:
Auli Aho, Milla Laasonen, Sanna Pietilä, Maria Silvasto

Suomenlinnan lastenkierroksen saavutuksia vuosilta 1998 – 2011

  • osallistujamäärä on ollut yhteensä lähes 10 300 lasta ja aikuista
  • esityksiä on vuosien 1998 – 2011 aikana kertynyt 2479 kappaletta
  • esityksiä on järjestetty sekä tilauksesta että säännöllisinä kierroksina
  • suojelijana toimi vuosina 1998-2005 ylipormestari Eva-Riitta Siitonen
  • palkittiin työstä lastenkulttuurin hyväksi "Blue Wings" -kilpailussa vuonna 1998
  • sai kunnian olla yksi 450:stä virallisesta kulttuuripääkaupunkiohjelmasta vuonna 2000
  • oma postimerkki ilmestyi vuonna 2000
  • tuottaja on ollut Ehrensvärd-seura ry, vuosina 1998-2000 yhteistyökumppanina oli Helsinki Expert
  • sai Laatu 100-sertifikaatin vuonna 2010
  • oli Kulttuurikunto-kumppanina vuonna 2010
  • oli ehdokkaana Helsingin kaupungin matkatoimiston Best of Helsinki – äänestyksessä lastentapahtuma-sarjassa vuonna 2007 ja 2011